TERVETULOA TAINUSKYLÄÄN!
Näillä sivuilla pääset tutustumaan Tainuskylän aktiiviseen toimintaan, tarjottaviin palveluihin ja yrityksiin sekä kauniisiin Tainuskylän maisemiin.
TAINUSKYLÄ
Tainuskylä on n. 165 asukkaan virkeä Kurikkalaiskylä Etelä-Pohjanmaalla. Kurikkalaisia meistä tuli kuntaliitoksen myötä v.2009, kun Jurvan kunta ja Kurikan kaupunki yhdistyivät. Vakituisten asukkaiden lisäksi Tainuskylässä on myös kesä-ja vapaa-ajan asuntoja.
Kylältä on matkaa Jurvan keskustaan n.10km ja Kurikkaan 40km, Seinäjoelle 50km ja Vaasaan 60km.
TAITAVIEN KÄSIEN KYLÄ
Maatalousyrittäjyys on yleistä, mutta monet työskentelevät puu- ja huonekaluteollisuuden parissa omassa kylässä. Osa taitavista tekijöistä on perustanut oman yrityksen.
TOIMINTAA KYLÄLLÄ
Kylän vahvuutena on pirteä kyläyhdistys, joka järjestää monenlaisia tapahtumia kaiken ikäisille. Kyläyhdistys on rakentanut talkoovoimin mm. uima-altaan, Kalliokodan ja 25 metriä korkean näkötornin. Suosittuja latotansseja on järjestetty vanhassa säkkikuivaajassa jo 20 vuotta.
Tainuskylän luonto tarjoaa hienoja mahdollisuuksia ulkoilijoille. Kylän läpi kulkee luontomatkailukohde Kurjen Kierros. Merkityn pitkospuureitin varrella on hyvin varustellut taukopaikat laavuineen ja majoineen. Suon tuoksut ja maisemat rentouttavat kulkijan mielen.
|
| Ajankohtaista: |
| Venyttelyjumppa Pässilänmajalla
Venyttelyjumppa maanantaisin klo: 18.30 Pässilänmajalla.Osoite Tainuskyläntie 243 (27.02.12) |
| Kesäretki 2012
26-29.7. matkataan Porvoon ja Lahden maisemiin. (27.02.12) |
| Fin 5 suunnistuskisat Pässilän maastoissa
Suunnistuskilpailut Pässilän maastoissa 9-10.7.2012. Kyläyhdistys pitää puffettia ja on mukana talkoissa. Kilpailun viralliset kotisivut http://2012.fin5.fi/ (27.02.12) |
| Latotanssit kesällä 2012
Kesän aikana järjestetään viidet Latotanssit tunnelmallisessa ladossamme. (27.02.12) |
| TAINUSJÄRVEN HÖLÖKKÄ la. 19.5.2012
Tainusjärven Hölökkä ja puolimaraton juostaan Tainuskylän keväisissä maisemissa. Tule mukaan kilpasarjoihin tai ilman ajanottoa kuntosarjaan. Kilpasarjoissa upeat tavarapalkinnot ja pokaalit, kuntosarjalasille arvontaa.
(25.01.12) |
| |